AD Cyrodiil Skyshard & Achievement – juoksu 27.8.

On jälleen tullut aika hakea isolla porukalla (koska laumasuoja) Cyrodiilista skyshardit niin maan päältä, kuin luolistakin. Vaikka ollaan PvP alueella, PvP:tä ei ole tarkoitus tehdä ja sitä itse asiassa vältellään mahdollisuuksien mukaan, pasifistejä kun ollaan.

Mitä?

Haetaan AD hahmoilla Cyrodiilista jokainen Skyshard sekä tehdään Cyrodiilin delvet ja tapetaan delven pomot achievementejä varten. Dolmeneita voidaan tehdä, jos aikaa jää.

Juoksu aloitetaan aivan pohjoisesta ja tullaan alaspäin. Vaikeimmat ensin.

Mikäli EP / DC portit ovat kiinni, yritetään valloittaa linnakkeet, jotta päästään hakemaan 4x skyshardia, jotka ovat vihollisten porttien sisällä.

Milloin?

Koska Cyrodiil on off-hour aikaan aika hiljainen ja yleensä keltainen, toteutetaan juoksu kukonlaulun aikaan. Kampanja katsotaan sen mukaan, mikä on valmiiksi keltaisin.

Juoksu tapahtuu Lauantaina 27.8. klo 10:00 alkaen. Kesto n. 3-4 tuntia

Mitä tarvitsen?

Virvokkeita, virkeän mielen, aikaa ja AD hahmon. PvP gearit tai pvp buildit eivät ole pakollisia, mutta jokaisen on hyvä varautua vähintään muutamalla seuraavista, jotta tarvittaessa voidaan valloittaa linnakkeita:

  • Stone trebuchet
  • Normal ballista
  • Wall masonry / keep door repair kit

Em. tarvikkeet löytyvät jokaisen allianssin home basesta sekä omien linnakkeiden siege merchanteilta.

Discord on käytännössä pakollinen, sillä juoksun on tarkoitus olla mahdollisimman organisoitu.

Voit tulla täysin valitsemallasi hahmolla, PvE / PvP – buildilla ja millä tahansa roolilla.

Mitä jos tapellaan?

Jos joudutaan ns. tappelemaan muita vastaan, kuunnellaan vetäjän / vetäjien ohjeita ja toimitaan sen mukaan. Puolustustaisteluita ei jäädä tekemään. Kuolemista ei tarvitse pelätä – jos wipetään niin wipetään.

Jos kaikki menee niin kuin Strömsössä, linnakkeita ei juuri tarvitse valloittaa.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen on auki ja ilmoittautuminen tapahtuu joko raidplannerin kautta tai ihan vain liittymällä Discordin voicekanavalle tapahtuman alussa. Kutsu ryhmään kiltachatissa “+shard”

https://esoraidplanner.com/guilds/299491308714721281/events/68412

Muuta

Tapahtuma on ryhmän virallinen tapahtuma ja sen tahallinen pilaaminen pommittamalla, häiritsemällä tai ilmiantamalla ryhmän liikkeet muille ja koordinoimalla vihollisryhmiä esim. delveen, on kielletty Killan sääntöjen mukaisesti. Normaali PvP ei ole kiellettyä, mutta hyvässä hengessä toivotaan ymmärrystä.

Jos osallistujia on esim. useampi ryhmä, on jokaisen velvollisuus odottaa koko muuta ryhmää delven bossin luona, aggroamatta. Clearaaminen bossille asti on toki sallittua. Turhaa hidastelua pitää välttää, joten ei jäädä tutkimaan jokaista lootattavaa esinettä.

Achievementin saa jokainen joka vahingoittaa pomoa, joten koko ryhmä tekee vain light attackeja – delve boss kuolee silti sekunneissa.

Vetäjänä Olen_Mikko, jolla on riittävästi kokemusta myös PvPhen, mikäli tarve vaatii. Kysy lisää discossa tai whispaa pelissä.

Saatat myös pitää

Seuraa meitä

Yhteystiedot

admin(at)dragonborninc.fi