Hupilehti 1.5.2017

Kahvikatin keppi bugaa kaljastuksen jäljiltä.

Huhtikuussa pidettiin ennätysmäärä tapahtumia! Killassa oli yhtä päivää lukuunottamatta joka päivälle suunniteltu tapahtuma. Päivän pötköt on pidetty arkipäivisin ja  harjoitteluryhmä on päässyt vmolin läpi. Myös alle 50 tasoisille pidettiin Imperial City tapahtumat (joka allianssilla). Killan ja eson kolmivuotispäivän kunniaksi gearia tehtiin ilmaiseksi levuttajille ja listaan lisättiin lähes kaikki tyylit. Kilta myös siirtyi Discordiin johon onkin liittynyt jo yli 140 jäsentä.

 

Lainauksia ja muuta

“Ykkönen on köyhänmiehen versio kakkosesta” -Lum1on

Kata kysyy Edeniltä, onko tämän hevosella korkea speedi. Eden ajattelee “heppa” ja “nopeus”, ja vastaa että hänellä on “max noppa”.

Kuukauden Derppaajat

Olin healerina vMoL-harjoitusryhmässä. Jonkin aikaa olimme yrittäneet selviytyä Twin-bosseista, vaihtelevalla menestyksellä. Päätin korjata gearit, ja jotenkin onnistuin lisäksi vaihtamaan ykkösbariin destrostaffin tilalle laukussa kuriositeettina lojuneen Battle Axe of Trinimac’s Valorin. Siinä vaiheessa kun huomasin tämän, tappelu oli taas käynnissä eikä aseen vaihtaminen takaisin enää onnistunut. Mutta ei se mitään: Elemental Drainia lukuunottamatta kaikki ykkösbarin skillit olivat edelleen käytettävissä, ja juuri tällä yrityskerralla pääsimme Twin-bosseista lopulta läpi.
Rakkhatia varten vaihdoin tietysti sotakirveen tilalle luudan… -Liz-Fetz

Repzu: Oho, kaks kertaa on ollut offtankkaamassa vMoLia mediumeissa ja nolla pointtia medium armorin passiiveissa :d

Edenprime järjestää Imperial City tapahtuman low levusille ja aikoo osallistua kakkos accountillaan siihen. Noh, hänpä menee levuttamaan viemäreihin kunnes viemärin ovella huomaa ettei hänellä ole eso+ jäsenyyttä tai Imperial City lisäosaa… Nytpä on kahdella accountilla eso+ jäsenyyttä.

Darkdershadow pyytää Edeniä craftaamaan Orgnum Scales gearit testeihin. Hän menee pankkiin, testailee armoria jonka jälkeen lähtee pledgeihin. Myöhemmin hän huomaa, että geari on hävinnyt inventorystä. Gearit oli myyty  vendorille muiden turhien itemien seassa, eikä enää ollut takaisinosto mahdollisuutta. Noh, ainakin pankkiiri näki tämän hienon setin Darkdershadowin päällä.

Se tunne, kun noin 1,5 vuoden pelaamisen jälkeen huomaa, että craftingissa kun yrittää parantaa jotain voi lisätä useita parannustavaroita (esim. kaksi honing stonea) saadakseen 100% mahdollisuuden………
Nimimerkillä, oon tehnyt pari kultaista master writtiä -Miiaria

Kiitos selventämisestä. Tää menee ehkä jo kuukauden derppeihin 😀 Olin sisällä CP200+-hahmolla ja ihmettelen miksi en pääse sisään low-level-kampanjaan 😀 -Pajukka

Kokkikulmaus by Defuster

Hag Fen Pumpkin Pie:

  • 800g    Kurpitsaa
  • 400g    Kurpitsasose (100% kurpitsaa)
  • 2dl        kermaa
  • ½dl    maitoa
  • 2        kananmunaa
  • 2        kananmunan keltuaista
  • 1        sipuli
  • 100g    Mozzarella raastetta
  • 80g        Parmigiano reggiano raastetta
  • 5-6 lehteä    salviaa
  •         Suolaa
  •         Pippuria
  • Muskottipähkinää

Pohja:

  • 170g jauhoa
  • 80g     voita
  • ~4rkl KYLMÄÄ vettä
  • 1tl Omenaviini etikkaa
  • Kelmua

Ohjeet: 

Pohja:

  1. Leikkaa voi ohuiksi viipaleiksi ja pakasta n. 10min
    Monitoimikoneessa (itse käytin tehosekoitinta koska ei ole monitoimikonetta, mutta vaatii enemmän työtä) sekoita jauho ja voi muruiksi.
  2. Sekoita vesi ja etikka ja lisää puolet siitä taikinaan, sekoita koneessa. Sitten lisää loput vedet/kunnes taikina just ja just tulee yhteen.
  3. Muotoile paksuksi levyksi, pistä kelmuun ja jääkaappiin vähintään 30min ajaksi (suosittelen tuntia).
  4. Kauli piirakkavuoan muotoiseksi ja pistä voideltuun vuokaan varovaisesti, painellen.

Täyte:

  1. Leikkaa puolet salviaksi pieneksi.
  2. Riko kananmunat ja sekoita keltuaiset, munat, maito, kerma, kurpitsasose, salvia, puolet juustosta ja mausteet (oman maun mukaan).
  3. Leikkaa sipuli suikaleiksi ja kurpitsat n. 1,5cm*4cm paloiksi.
  4. Pistä sipulit ja kurpitsat vuokaan (jossa on pohja!). Mausta suolalla.
  5. Kaada munakurpitsamaito kurpitsojen ja sipuleitten päälle, että ne peittyvät.
  6. Laita loput juustosta päälle.
  7. Ravista varovaisesti.
  8. Paista 225C uunissa 15-20min, jonka jälkeen pudota lämpötila 175C ja paista 30-35min.
  9. Lisää loput salvian lehdet piirakan päälle. Halutessasi voit pikaisesti paistaa ne öljyssä (niinkuin kuvassa)

Halutessasi voit tarjoilla salaatin kanssa, itse tein sivulle paistettu parsa-pekoni-herkkusieni sekoituksen.

Anna jäähtyä ja tarjoile lämpimänä, mutta on myös herkullinen kylmänä!

Hauskoja kuvia

Repzu myy sakgeelle rubedite ingotteja.

Konna vastaa-parisuhdepalsta

Mistä löytäis kunnollisen jätkän? ( vinkit ois kivoja ) -Anonyymi

 Dear anonyymi, haluan ensiksi lohduttaa sinua, että et ole yksin. Ai mitenkä se lohduttaa? No siten että eipähän tarvitse yksin kärsiä maailman vääryyksistä. Toinen lohduttava seikka: “kunnollisia jätkiä”, miten tahansa heidät määritteleekin, on maailmassa miljoonia. Siis ihan oikeasti, miljoonia! Joten vaikka tuntuukin siltä, että he (nämä kunnolliset jätkät) ovat oikean elämän yksisarvisia joiden saavuttamiseen tarvitaan vähintään enkelitulkitsijaa, niin poista nyt ihan kiltisti sen aamupäivän tv:ssä mainostetun ennustajan numero puhelimen näytöltä ja hengitä. Mikä on “kunnollinen jätkä”? Vastaus tähän lienee jokaiselle yksisarvisen metsästäjälle erilainen. Ja se vaikuttaa siihen mistä heitä löytyy. Monesti se yksisarvinen laiduntaa samalla nurmikolla – eli siis tykkää samoista asioista kuin sinä. Niinku harrastukset, hengailupaikat, internet (ei, Tinder ei ole ainoa vaihtoehto). Itsehän en sitten tiedä miten nämä käytännössä toimii, koska en harrasta yhtään mitään, mutta silmät auki ympäristöä tarkkailleena huomaan usean löytäneen sen yksisarvisensa juuri tällä metodilla. Eli siis harkitse laittavasi karhunrautoja potentiaalisille laitumille. Ja niin, se karu totuus on, että yksisarviset eivät koputtele oville ja tule väkisin kahville. Tai jos tulee niin sitten on syytä tarkistaa lääkitys. Yksisarvisen metsästäjän on oltava mieleltään avoin ja valpas, mutta ennen kaikkea tietoinen ympäristöstään ja kykenevä laajentamaan piirejään. Lohdutuksenna kotinörteille, tässä piilee pelastus – internetin ihmeellinen maailma on kuin parhaatkin karjamarkkinat.
Vielä viimeisenä ohjenuorana: leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä…eikun siis että leuka pystyyn. Äläkä turhaan stressaa itseäsi. Kliseinen loppukaneetti: meistä jokainen on omalla tavallaan yksisarvinen, että senkun pieret sateenkaarta ja laukkaat auringonlaskuun ylpeänä siitä mitä olet. Se on sitten sen puskasarvisen häpeä joka ei sinua huomaa ja arvosta. Hoof five (<– SEE WHAT I DID THERE, SEE?!) – konna

Seuraa meitä

Yhteystiedot

admin(at)dragonborninc.fi